Taloudelliset tappiot tulevat maalis-toukokuun aikana olemaan yhteensä noin 77 miljoonaa euroa
HSL:n taloudelliset tappiot ovat tästä noin 60 miljoonaa euroa, Tampere 5,5 miljoonaa euroa, Turku 4,5 miljoonaa euroa, Oulu 2,8 miljoonaa euroa, Lahti 1,0 miljoonaa, Jyväskylä 0,9 miljoonaa euroa ja Kuopio 1,2 miljoonaa.
Hämeenlinnan, Joensuun, Porin, Lappeenrannan, Meri-Lapin ja Salon kokoluokan viranomaisalueilla taloudelliset menetykset ovat noin 0,1 – 0,3 miljoonaa euroa kussakin.
Joukkoliikenneviranomaiset ovat omilla toimillaan turvanneet kansalaisten pääsyä välttämättömiin toimintoihin ja töihin ylläpitämällä liikennepalveluja koronakriisin aikana. Liikenne- ja logistiset palvelut ja liikenneverkot ovat osa kriittisiä perusrakenteita, joilla yhteiskunnan kannalta elintärkeät toiminnot jatkuvat poikkeusoloissa. Joukkoliikenteen kuljettajat ovat yhteiskunnan kannalta kriittistä henkilöstöä.
Tulojen menetykset koettelevat sekä viranomaisia että yrityksiä
Toimintojen jatkuvuuden kannalta on olennaista, miten koronakriisistä selvitään yrityksissä ja viranomaisten palvelutuotannossa, ja miten kriisin jälkeen pystytään palautumaan normaaliin tilanteeseen mahdollisimman sujuvasti.
Viranomaisten alijäämä tulee olemaan merkittävä, sillä vaikka liikennettä sopeutetaan kysyntään sopimuskorvauksissa voidaan säästää vain sopimusten ja hankintalakien säätelemä määrä.
Viranomaisten taloudelliset tappiot koostuvat lipputulomenetyksistä. Alustavissa arvioissa ja laskelmissa on huomioitu mahdolliset liikenteen vähentämistoimet ja niistä ajanjaksolla saatava säästö.Taloudelliset arviot on kerätty Paikallisliikenneliiton 13 jäsenviranomaiselta.
On oletettavaa jo nyt, että tämän jälkeiset lisämenetykset tulevat olemaan kymmeniä miljoonia, ja riippuvat siitä millä aikataululla epidemia taittuu ja yhteiskunnan toiminta palautuu normaaliksi.
Toivomme tukitoimia valtiolta
Joukkoliikenneviranomaiset ovat tiedustelleet ja toivoneet valtion vastaantuloa koronan aiheuttamiin kustannuksiin, kasvavan viranomaisten alijäämän kattamiseen ja kriittisten yhteyksien ylläpitämiseen.
Norjassa 31.3. Suurkäräjien päätös noin 89 miljoonan euron tukipaketista joukkoliikenteelle
Norjan kansanedustuslaitos on 31.3. käsitellyt ja päättänyt lisätalousarviosta ja kriisipaketista 3. Siihen sisältyy 89 miljoonan euron tuki (1 miljardi kruunua) joukkoliikenteelle lipputulomenetyksiä kompensoimaan.
Yhdistyksen Kollektivtrafikkforeningen tiedote asiasta.
Tanskassa valtion lupaus lipputulomenetysten kompensoimisesta
Tanskassa joukkoliikennetoimintaa pyöritetään käytännössä viranomaisvetoisissa yhtiöissä. Tanskan talousministeri on luvannut, että ylimääräiset koronakulut korvataan valtion toimesta.
Joukkoliikenneviranomaisten oletuksena on siis, että lipputulovähenemät korvataan, ja voidaan keskittyä palvelun pitämiseen sillä tasolla, että ne eivät ruuhkaudu, mutta turvataan perusyhteydet töihin, muun muassa sairaaloihin.
Toimialalla yhteiset tavoitteet
Liikennepalvelujen tilaajat yhteistyössä linja-autoyrittäjien organisaation kanssa ovat sopineet yhteistyöstä, jolla tähdätään siihen, ettei kuljettajia irtisanota ja pyritään minimoimaan kustannuksia yritys- ja valtiontukea hakemalla.
Yhteistyössä on sovittu, että palvelun vähennys- ja lisäystoimia voidaan tehdä normaalia sopimusta nopeutetummassa ajassa. On myös sovittu, että mikäli yritys saa valtiontukea, vähenee tilaajan kustannukset palvelun kiinteistä kuluista.
Liikennepalveluyrityksille soveltuvaa valtiontukea
Tanskassa on viime aikoina julkaistu erilaisia tukipaketteja yrityksille. Jos vähintään 30 % työntekijöistä (ja enemmän kuin 50 työntekijää) on vaarassa tulla irtisanotuksi – on saatavissa 75 % palkkakompensaatio (enimmillään 4 000 euroa). Yksityisen yrittäjän maksettavaksi jää 25 % palkasta – ja työntekijä menettää viisi lomapäivää. (*)
Tietolähde: Trafikselskaberne i Danmark
(*) Suomalainen YT-neuvottelu ja lomautusjärjestelmä on kansainvälinen poikkeus ja se osaltaan vastaa näihin tilanteisiin.