Koronakriisiyhteistyötä ja toimia muissa maissa

Tein pienen kansainvälisen katsauksen määritelläänkö joukkoliikenteen kriittistä palvelutasoa muissa maissa jotenkin yhteisesti ja onko yhteisiä linjauksia kriisitoimista joukkoliikennepalveluissa.

Vastuujaot ja tehtävät tulevat kansallisista laeista ja toimijoiden sopimuksista, mutta kriisitilanteissa henkilöliikennepalveluja koskevien asioiden löytyminen yhdestä paikkaa helpottaa toimintaa, sillä kaikki painiskelevat samojen asioiden ja kysymysten kanssa. Kriittisen ja ylläpidettävän joukkoliikenteen palvelutason säilyttämisen pohtiminen lienee helpointa silloin, kun normaaliolojen tavoitteellisesta palvelutasosta on linjauksia.

Yhteistyöllä yhtenäisyyttä joukkoliikennealan koronatoimiin

Kokemukset ja toimet kriisiin varautumisessa kautta  Euroopan ovat samankaltaisia. Alan yhteistyöstä on ollut apua kaikille.

Eri hallinnontasojen ja käytännön toimijoiden edustajien yhteistyöllä on saatu selvyyttä koronakriisiin herättämiin kysymyksiin ja joukkoliikennesektorilla tarvittaviin toimenpiteisiin. Yhteistyön tavoitteena Saksan osavaltiossa on ollut saada yhtenäisyyttä liikennepalvelujen koronatoimiin.

Tanskassa joukkoliikenteen tilaajien ja operaattorien yhteistyö vaikuttaa tiiviiltä ja yhtenäiseltä. Lisäksi on lupauksia valtion vastaantulossa taloudellisiin menetyksiin.

Koronatilannekatsaukseen liittyen on huomattava että tilanteet muuttuvat koko ajan, ja tämän päivän tieto voi olla hetken kuluttua jo vanhaa.

Minna Soininen, Paikallisliikenneliiton toiminnanjohtaja.

Valtio-seutu-kaupunki-koronakriisiyhteistyö
Baden Württenburgissa

Saksan hallintomallissa monet päätöksistä tehdään osavaltiotasolla, vaikka koronaan liittyvä kriisitoimia tekee myös valtio.

Baden-Württenburgin osavaltiossa on ollut säännöllistä tiedonvaihtoa parin päivän välein osavaltion liikenneministeriön ja neljän liikennealan yhdistyksen kanssa, mitkä edustavat kaupunkeja ja kuntia sekä liikennealan yrityksiä.

Yksi osapuoli on Saksan VDV eli 600 joukkoliikennettä operoivan yrityksen tai kaupunkien omistamien liikenneyhtiöiden järjestö.

VDV:n kokemusten mukaan tiedonvaihto on ollut erittäin hyödyllistä ja moneen asiaan on saatu selvyyttä. Vastaavanlaista tiedonvaihtoa on muissakin Saksan osavaltioissa, mutta ei kaikissa.


Turvataan palvelujen jatkuvuus

Osavaltion ministeriön kanta on, että vähennetyn tarjonnan aikanakin palvelujen jatkuvuus halutaan turvata.

Hyvän yhteistyön ansiosta on laadittu yhteinen tiedonanto sisältäen tiedot palvelutasosta, mitä pyritään ylläpitämään seudullisissa raideliikennepalveluissa ja paikallisissa joukkoliikennepalveluissa.

Tiedonannossa suositellaan yhteisiä matkustajia ja liikennepalveluhenkilöstöä suojaavia toimenpiteitä, ja hygieniatoimenpiteitä.

Paikallisten palveluiden kerrotaan olevan paikallisten viranomaisten vastuulla, mutta yhteistyön ja ohjeistuksen tavoitteena on, että osavaltiotasolla oltaisiin mahdollisimman yhtenäisissä käytänteissä.


Tavoitellaan yhtenäisyyttä joukkoliikenteen koronatoimiin

Osavaltion ministeriön kanta on, että vähennetyn tarjonnan aikanakin palvelujen jatkuvuus halutaan turvata.  Hyvän yhteistyön ansiosta on laadittu yhteinen tiedonanto sisältäen tiedot palvelutasosta, mitä pyritään ylläpitämään seudullisissa raideliikennepalveluissa ja paikallisissa joukkoliikennepalveluissa. Tiedonannossa suositellaan yhteisiä matkustajia ja liikennepalveluhenkilöstöä suojaavia toimenpiteitä, ja hygieniatoimenpiteitä.

Paikallisten palveluiden kerrotaan olevan paikallisten viranomaisten vastuulla, mutta yhteistyön ja ohjeistuksen tavoitteena on, että osavaltiotasolla oltaisiin mahdollisimman yhtenäisissä käytänteissä.

Samankaltaisia palvelun supistuksia kuten muissakin Euroopan kaupungeissa

Koulujen ollessa suljettuna koululaisliikenne on lakkautettu, ja muussa liikenteessä suunnitellaan loma-aikatauluihin siirtymistä. Tämä tarkoittaisi silti kaupungeissa kohtalaisen hyvää, esimerkiksi 15-30 minuutin vuorovälin tarjontaa busseilla ja raitiovaunuilla, maaseutualueilla tarjonta on toki heikompaa.

Seutujunissa tavoitellaan säilytettävän tunnin tarjonta useimmilla reiteillä, kahden tunnin vuoroväliä vähemmän keskeisillä reiteillä. Yöliikenne on keskeytetty.

Kysyntä on vähentynyt noin 5-25 %:iin normaalista. Rahallisista kompensaatioista keskustellaan koko ajan osavaltion ja paikallisten viranomaisten välillä. VDV tavoittelee tukiohjelmaa joukkoliikenteelle kattamaan lipputulojen menetystä.

Suosituksia ja julkisen oleskelun rajoituksia

Saksassa ei ole koko yhteiskunta suljettuna, kuten Italiassa tai Ranskassa, mutta esimerkiksi koulut ja yliopistot ovat.

Julkista oleskelua on rajoitettu kahteen ihmiseen tai perheisiin. Suositellaan 1,5 metrin turvaväliä. Myös joukkoliikenteessä suositellaan pitämään vastaavaa etäisyyttä kanssamatkustajiin ja välttämään ruuhka-aikoja, mutta kahden henkilön sääntö ei päde bussipysäkeillä tai ajoneuvoissa. Kuljettajien taakse istuminen on estetty.

Markkinaehtoinen liikenne supistuu eniten

Uutisvirrasta ja tiedotteista voi päätellä, että Saksassa viranomaisvetoisessa liikenteessä ja raideliikenteessä pidetään palveluja yllä, vähennetysti.

Kokonaan pysäytettyjä palveluja ovat muun muassa Flixbusin ja Blablabusin kaupunkien väliset ja kaukoliikenteen markkinaehtoiset bussipalvelut ja reitit, jotka ovat ylittäneet myös Euroopan maiden rajoja.

Sveitsin viranomaisen tiedotus yhteisistä joukkoliikennealan toimista

Sveitsin liikenneviranomainen toteaa julkisen liikenteen olevan toimivan yhteiskunnan perusta. On erittäin tärkeää ylläpitää riittävä perustarjonta.

Koulujen sulkeminen ja muut suositukset välttää kokoontumisia ovat vähentäneet merkittävästi joukkoliikenteen käyttöä myös Sveitsissä. Liikennetarjontaa on supistettu.  Matkustajia suositellaan välttämään tarpeetonta joukkoliikennematkustusta, mutta liikennepalveluissa sitoudutaan ylläpitämään tuntitahtia.

Sveitsin viranomaisen sivulta (Bundesamt für Verkehr) löytyy hyvin tietoa siitä, mitkä tahot vastaavat eri liikennepalvelusta ja ovat vastuullisia huolehtimaan valtakunnallisten tavoitteiden koordinoidusta toteutuksesta.

Sivulla on ohjeita kansalaisille, työnantajille ja joukkoliikenneyrityksille niiden vastuista suojautumisessa ja palvelujen ylläpidossa.

Ruotsissakin palvelujen vähentämistoimia- ja suunnitelmia

Ruotsissa ei ole liikkumisrajoituksia tai joukkoliikenteen rajoittamista. Joukkoliikenteen käyttö on vähentynyt, mutta ei vielä niin voimakkaasti kuin meillä, ja kuljettajien sairaspoissaolot ovat kasvussa.

Viranomaiset ovat tehneet omia päätöksiään palvelujen ylläpitämisestä. Suurin osa alueista operoi normaalitasolla, mutta suunnittelevat parhaillaan palvelun vähentämistä esimerkiksi pääsiäisestä alkaen. Osa on siirtynyt esimerkiksi lauantaiaikatauluihin.

Kriittisistä yhteyksistä ei ole tarvinnut vielä keskustella.

Tietolähde: Svensk Kolletivtrafikförening

Tanskassa palvelujen ylläpitoa ja yhteistyötä

Tanskan joukkoliikenneviranomaiset ovat keskittyneet pitämään palveluja yllä. 80-90 %:n vähenemässä nähdään hyvänä tartuntariskin pieneneminen. Palvelua ylläpidetään, jotta muun muassa sairaalahenkilökunta pääsee töihin.

Toimialalla yhteiset tavoitteet

Liikennepalvelujen tilaajat yhteistyössä linja-autoyrittäjien organisaation kanssa ovat sopineet yhteistyöstä, jolla tähdätään siihen, ettei kuljettajia irtisanota ja pyritään minimoimaan kustannuksia yritys- ja valtiontukea hakemalla. Yhteistyössä on sovittu, että palvelun vähennys- ja lisäystoimia voidaan tehdä normaalia sopimusta nopeutetummassa ajassa.

Yhteisenä tavoitteena on, että tilanteen normalisoituessa, palvelukin pystytään palauttamana normaaliksi. Varaudutaan myös siihen, että potilaita pystytään kuljettamaan sairaalaan ja sairaalasta kotiin kutsuohjattua Flextrafik palvelua käyttäen.

Palvelua on supistettu, ja supistetaan vielä. Koska koulut ovat kiinni, on supistukset Tanskassakin aloitettu koulukuljetuksista. Joukkoliikenteen aikatauluissa on tavallisinta siirtyä lauantai-sunnuntai tai loma-aikojen aikatauluihin, ja joissain kohtaa lisätään lähtöjä ajankohtiin, jotka olivat normaalitilassa ruuhka-aikoja.

Etuovet pidetään suljettuna, kuljettajat eivät myy lippuja, eikä lippuja tarkasteta, mitä ei kuitenkaan viestitä matkustajille. Matkustajia pyydetään istumaan kauemmas kuljettajista ja pitämään väliä kanssamatkustajiin, kuvissa ohjejulisteet.

Jo ennen koronakriisiä nousu bussiin on ollut mahdollista keskiovista, sillä Tanskan matkakorttia Rejsekorttia leimataan sisään ja ulos busseissa, sekä junalaitureilla.

Asiakasohjeistusta lisää esim. Facebook sivulla @DOTDin OffentligeTransport, Ohjevideo.

Vetoomus Euroopan parlamentille, komissiolle ja neuvostolle – tarvitaan tukea joukkoliikennepalvelujen jatkuvuudelle

Kansainvälinen joukkoliikennejärjestö UITP yhdessä muiden liikennealan ja kaupunkikehityksen parissa toimivien järjestöjen IRU, Polis, EuroCities and CER kanssa on lähettänyt   avoimen kirjeen Euroopan komissiolle, neuvostolle ja parlamentille vetoomukseksi toimia joukkoliikennepalvelujen jatkuvuuden ja tukemisen puolesta.

Koronatiedonvaihtoa

Paikallisliikenneliitto on UITP:n jäsen, ja jaamme UITP:n tuottamaa tietoa jäsenillemme. UITP on muun muassa tehnyt koonteja eri joukkoliikennetoimien koronatoimista ja parhaista käytänteistä ja jakanut koronaan liittyvää tietoa. Linkedin sivuilla on UITP:n korona-aiheinen tiedonvaihtoalusta.

Toimet kotimaassa ja Euroopassa ovat samankaltaisia.

Kysyntäalenema koronan koettelemissa maissa ja missä yhteiskunnan toimintaa on rajoitettu, ovat samaa luokkaa kuin meillä.